Hyvää alkanutta vuotta!

Lähestymme Sumud – Suomen Palestiina-verkoston ja liki 600 yksityishenkilöstä koostuvan Vapaa Palestiina -yhteisön puolesta teitä Journalistiliitossa, LiveFINissä, Muusikkojen liitossa ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitossa, sillä Euroviisuja toteuttamassa olevien ammattikuntien edustajana olette merkittävä suunnannäyttäjä alojen toimijoiden ja alaa seuraavien keskuudessa.

Israelin hyökkäys Gazaan 7. lokakuuta alkaen on aiheuttanut valtavaa inhimillistä kärsimystä. Espoon kokoisella Gazan kaistalla asuu 2,3 miljoonaa palestiinalaista, joista puolet on lapsia. Israel on iskuillaan tappanut Gazassa yli 25 000 ihmistä, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Sortuneiden rakennusten alle kadonneita on tuhansia. 85 % Gazan asukkaista on joutunut jättämään kotinsa ja 70 % asunnoista on tuhoutunut tai vahingoittunut Israelin pommituksissa. Gazan terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut, ja vain osa sairaaloista on pommitusten jäljiltä enää toiminnassa. Israelin estäessä avustustoimituksia ihmiset kärsivät nälästä, janosta ja kulkutaudeista.

Israel on syyllistynyt Gazassa useisiin sotarikoksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kotien, sairaaloiden ja muiden siviilikohteiden pommittaminen, joukkoteloitukset, väestön pakkosiirto ja nälkään näännyttämisen käyttäminen aseena. Jo marraskuussa 36 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ihmisoikeusasiantuntijaa varoitti tekeillään olevasta kansanmurhasta Gazassa. YK:n kansainvälinen tuomioistuin käsittelee parhaillaan Etelä-Afrikan kannetta, jonka mukaan Israel suorittaa kansanmurhaa Gazassa.

Israel on myös kiihdyttänyt hyökkäyksiä palestiinalaisia kohtaan Länsirannalla. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun mukaan Länsirannan palestiinalaiset elävät Israelin valtion ja siirtokuntalaisten jatkuvan terrorin alla.

Kuten YK:n pääsihteeri António Guterres on todennut, Hamasin hyökkäys Israeliin 7. lokakuuta ei tapahtunut tyhjiössä. Väkivallan juuret ovat vuosikymmeniä kestäneessä sorrossa: Israel on pitänyt palestiinalaisia kolonialismin, sotilashallinnon ja apartheidin alla yli 75 vuotta. Se on miehittänyt Itä-Jerusalemia, Länsirantaa ja Gazan kaistaa sotilaallisesti vuodesta 1967 eli lähes 60 vuotta. Israel on kieltäytynyt kunnioittamasta palestiinalaisten ihmisoikeuksia koko tämän ajan, ja viime vuosina tilanne on pahentunut entisestään. Monet ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, ovat todenneet Israelin ylläpitävän apartheid-järjestelmää. Apartheid-järjestelmän yksi räikeä piirre on se, että Israel on perustanut miehittämilleen alueille vain juutalaisille tarkoitettuja siirtokuntia, joihin se kansainvälisen oikeuden vastaisesti on siirtänyt omaa väestöään. Israel on pitänyt Gazan kaistaa laittoman saarron alla yli 16 vuotta ja säännöstellyt mm. veden, ruoan ja sähkön saantia Gazassa. Ainoa kestävä ratkaisu vuosikymmenten sortoon ja väkivaltaan on palestiinalaisten ihmisoikeuksien tunnustaminen ja yhdenvertaisuus.

Kansalaisyhteiskunta ympäri maailman on aktivoitunut vaatimaan pysyvää tulitaukoa ja Israelin rikoksiin puuttumista Palestiinassa. Myös suomalaiset ovat osoittaneet mieltään palestiinalaisten vapauden puolesta allekirjoittamalla adresseja, vetoomuksia, osallistumalla mielenosoituksiin sekä lähettämällä viestejä ja kirjeitä valtiojohdolle, ammattiliitoille ja tiedotusvälineille.

Nyt huomiomme kohteena on tulevat Euroviisut, jonka osallistujamaat julkistettiin joulukuussa. Euroviisuissa ei ole kyse vain musiikista, vaan myös maiden brändäyksestä ja vapauden juhlimisesta. Mukana viisuissa on myös Israel, jonka osallistuminen sotii ihmisoikeusarvoja vastaan ja tarjoaa maalle tilaisuuden taidepesuun. Olemme vedonneet eri kanavien kautta Yleen, jotta se tekisi samanlaisen vetoomuksen Euroviisut järjestävälle Euroopan yleisradiounioni EBU:lle kuin Venäjän kohdalla 2022. Yle ilmoitti tuolloin jättävänsä Euroviisut väliin, jos EBU antaa Venäjän osallistua.

Yle sanoi vuonna 2022 tiedotteessaan, että “Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vastoin kaikkia niitä arvoja, joita Yle ja muut eurooppalaiset yleisradioyhtiöt edustavat. Yle puolustaa aina länsimaista demokratiaa, oikeusvaltion perusperiaatteita, sananvapautta ja ihmisarvoa. Yle ei voi olla mukana tapahtumassa, jossa räikeästi näitä arvoja vastaan hyökännyt Venäjä voi käyttää yhtä Euroopan tunnetuinta brändiä oman etunsa ajamiseen.”

Suomalaiset muusikot ovat vedonneet Yleen, jotta tämä painostaisi Euroopan yleisradiounionia sulkemaan Israelin Euroviisuista. Samanlaisia ajatuksia Israelin boikotoinnista kytee muuallakin Euroopassa. Joulun alla uutisoitiin Islannin säveltäjien ja sanoittajien yhdistyksen vaativan maansa yleisradiota olemaan osallistumatta Euroviisuihin, mikäli Israel saa osallistua kilpailuun. Myös Irlannin yleisradioyhtiö on kertonut yleisön lähestyneen sitä vastaavin vaatimuksin.

Näemme erityisen tärkeänä, että Euroviisuja toteuttamassa olevien ammattikuntien edustajina lähtisitte vastuullisina toimijoina

  1. vaatimaan Yleä painostamaan EBUa sulkemaan Israel ulos Euroviisuista ja
  2. ajamaan Suomen (Ylen) jättäytymistä pois Euroviisuista, mikäli Israel osallistuu.

Jatkamme mieluusti keskustelua kanssanne asiasta. Terveisin,

Sumud – Suomen Palestiina-verkosto

Vapaa Palestiina -yhteisö

Lataa kirje pdf-tiedostona