Arvon suurlähettiläs Elina Kalkku,
cc. pääministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Elina Valtonen

Kirjoitamme Teille koskien YK:n Kansainvälisen tuomioistuimen kuulemista Haagissa 11.-12.
tammikuuta 2024 Etelä-Afrikan Israelille jättämän kansanmurhahaasteen tiimoilta.
Vetoamme Teihin, jotta Suomi viipymättä antaa Declaration of Interventionin Etelä-Afrikan
aloittamaan oikeusjuttuun.
Suomi ilmaisi 6. joulukuuta tukensa Kansainvälisen rikostuomioistuimen meneillään olevalle
tutkinnalle Israelissa ja Miehitetyillä Palestiinalaisalueilla tapahtuneista rikoksista, ja kehotti
kaikkia valtioita tekemään yhteistyötä tuomioistuimen kanssa. Kiitämme tästä tärkeästä
kannanotosta, ja vetoamme Suomen YK-edustustoon, jotta se noudattaa tätä linjaa myös
Kansainvälisen tuomioistuimen kohdalla.
Kuten olette varmasti tietoinen, joukko korkea-arvoisia YK:n riippumattomia asiantuntijoita
varoitti 16. marraskuuta ”tekeillään olevasta kansanmurhasta” Gazassa ja vaati, että
kansainvälinen yhteisö tekee välittömästi kaiken voitavan lopettaakseen kansanmurhan
riskin. Tämä seurasi kahta aiempaa YK:n riippumattomien asiantuntijoiden varoitusta.
Muistutamme myös joistakin muista varoituksista asian tiimoilta (lisää kannanotoista ja
taustoista täällä):

Suomi äänesti 12. joulukuuta 2023 YK:n yleiskokouksessa tulitaukoa vaativan
päätöslauselman puolesta. Israel on jatkanut Gazan tuhoamista päätöslauselmasta
huolimatta; olette varmasti tietoinen Gazan katastrofaalisesta tilanteesta. Etelä-Afrikan
haasteeseen sisältyy pyyntö, että Kansainvälinen tuomioistuin määräisi Israelin lopettamaan
toimensa käsittelyn ajaksi. Tämä lisäisi painetta kansanmurhan lopettamiselle.
Suomen tulisi viipymättä antaa Declaration of Intervention Etelä-Afrikan aloittamaan
oikeusjuttuun, kuten se teki 21. syyskuuta 2022 Ukrainan Venäjään vastaan
Kansainvälisessä tuomioistuimessa nostamaan oikeusjuttuun kansanmurhasta.
Israelin suorittama kansanmurha Gazassa on herättänyt Suomessa ennennäkemätöntä
vastustusta kansalaisyhteiskunnan taholta: kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet
mieltään, allekirjoittaneet vetoomuksia ja vaatineet Suomea toimimaan.
Usein valitetaan, että Suomella ei ole mahdollisuuksia puuttua Israelin sotarikoksiin. Nyt on
tarjolla historiallinen mahdollisuus. Suomen tulisi käyttää se hyväkseen ja noudattaa
kansainvälisen oikeuden mukaista velvollisuuttaan estää kansanmurhan rikosta ja rankaista
siihen syyllistyneitä.

Kunnioittavasti,

Noora Dadu
Sumudin puheenjohtaja

Alla olevien järjestöjen puolesta:
ICAHD Finland ry
Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry

Lataa kirje pdf-tiedostona