Sumud etsii toiminnanjohtajan sijaista
19/03/2025, 14:31Kuva: Nora Sayyad
Etsimme Sumudille toiminnanjohtajan sijaista ajalle 12.5.–31.12.2025 nykyisen toiminnanjohtajan jäädessä vanhempainvapaalle. Tarkka aloitusajankohta on neuvoteltavissa.
Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat yhdistyksen toiminnan suunnittelu ja johtaminen, talous- ja muu hallinto, henkilöstöjohtaminen, sekä toiminnan kehittäminen.
Toiminnanjohtaja työskentelee yhdessä yhdistyksen 2–3 työntekijän, hallituksen ja aktiivien kanssa. Työtehtävissä tukee myös kirjanpitotoimisto.
Edellytämme hakijalta kykyä hallita suuria kokonaisuuksia, soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta, sujuvaa suomea ja englantia, sekä sitoutumista Sumudin arvoihin ja toimintaperiaatteisiin. Eduksi katsotaan ymmärrys järjestötyöstä ja kiinnostus Palestiinaan ja ihmisoikeuksiin.
Sumud on nuori ja kehittyvä järjestö, mikä tarkoittaa sekä mahdollisuutta vaikuttaa toiminnan suuntaan että tarvetta joustavuudelle ja epävarmuuden sietämiselle. Etsimme henkilöä, joka näkee tämän innostavana haasteena.
Tehtävä on osa-aikainen 50 % työajalla, palkkaus Sosiaalialan järjestötyön TESin 6. palkkaluokka. Toimistomme sijaitsee Helsingissä, mahdollisuus osittaisiin etätöihin.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo 6. huhtikuuta mennessä toiminnanjohtaja Ida-Emilia Reinille osoitteeseen [email protected]. Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 15. Lisätietoja saat samasta osoitteesta.