Lina Jarallahin puhe Aseistakieltäytyjä­liiton Nyt on pakko! -mielenosoituksessa

Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry:n varapuheenjohtaja Lina Jarallah piti puheen Aseistakieltäytyjäliiton järjestämässä ”Nyt on pakko!” -mielenosoituksessa 22. toukokuuta. Voit lukea Jarallah’n puheen kokonaisuudessaan alta:

Huolimatta Israelin suorittamasta apartheidista, miehityksestä ja käynnissä olevasta palestiinalaisten kansanmurhasta Suomen valtio on yhdessä muiden eurooppalaisten maiden kanssa jatkanut normaaleja diplomaattisia ja taloudellisia suhteita Israeliin. Tässä kuussa useat suomalaiset aseyritykset ja puolustusministeriö osallistuivat yhdessä Israelin kanssa Helsingissä järjestettyyn puolustuskonferenssiin. Israelin puolustusministeriö kertoi tiedotteessaan, että ”Suomi on osoittautunut luotettavaksi kumppaniksi”, ja että maiden välistä teollista yhteistyötä pyritään jatkuvasti vahvistamaan.

Huhtikuussa eduskunta äänesti Läki Särmään -kansalaisaloitetta vastaan, aloite olisi velvoittanut lopettamaan asetuonnin mailta, jotka syyllistyvät ihmisoikeusrikkomuksiin. Militarismi on kasvussa, ja maailmassa on havaittavissa suurvaltapolitiikan lisääntyminen sekä geopoliittiset muutokset.

Faktat eivät ole kiistanalaisia. Kansainvälinen tuomioistuin, YK:n erityisraportoija, Amnesty International, Human Rights Watch ja monet muut ovat kaikki käyttäneet sanaa kansanmurha. Ihmisiä on poltettu teltoissaan, sairaaloita pommitettu, journalisteja tapettu. Nälänhätä on systemaattista, ja palestiinalaisille, vain heille, on säädetty laki, joka määrää kuolemanrangaistuksen hirttämällä.

Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen meille sanottiin: ei koskaan enää. Rakensimme lait, sopimukset ja lupaukset sen varaan, että tällaista ei tapahtuisi enää koskaan, mutta väkivalta ja hyväksikäyttö ei loppunut. Katsomme suorana lähetyksenä tapahtuvaa kansanmurhaa, eivätkä luomamme rakenteet ole pystyneet pysäyttämään sitä. Koska kyse on aina ollut siitä, kenen ihmisyys on tärkeää ja kenen ei.

Tämä kaikki kertoo jotain olennaista siitä, missä olemme yhteiskuntana ja mitkä prioriteettimme ovat. On selvää, että teknologian niin sanottu kehittäminen ja rahan tekeminen on tärkeämpää kuin oikeudenmukaisuus, totuus, vastuu ja ihmisten hyvinvointi.

Ajattelutavoissa vallitsee kollektiivisesti militarismi. Se tarkoittaa maailmankuvaa, jossa fyysinen turvallisuus on tärkein arvo, sotilaallinen voima on ensisijainen ratkaisu, ja uhkia on kaikkialla. Maailman sotilasmenot ovat nyt korkeimmillaan kylmän sodan jälkeen. Valtiot kilpailevat siitä, kuka rakentaa nopeimmin suurimman armeijan, parhaat droonit ja tehokkaimmat asejärjestelmät. Tässä ilmapiirissä konferenssi israelilaisten asevalmistajien kanssa ei näyttäydy skandaalina, se näyttäytyy normaalina. Tuntuu siltä, ettei rauhan saavuttaminen ole keskiössä, ja se on todellinen vaara, johon meidän kuuluisi keskittyä.

Turvallistaminen on militarismin poliittinen työkalu. Se tarkoittaa sitä, että jokin asia nimetään turvallisuuskysymykseksi, ja täten tavalliset säännöt lakkaavat pätemästä. Eettiset kysymykset muuttuvat naiiviudeksi. Kansainvälinen oikeus muuttuu esteeksi. Ihmisoikeussitoumukset muuttuvat ylellisyydeksi, johon ei ole varaa.

Turvallistaminen on tapa sulkea keskustelu ennen kuin se alkaa. Kun jokin on ”turvallisuuskysymys”, ei enää tarvitse vastata kysymykseen: onko tämä oikein? Riittää, että sanotaan: tämä on välttämätöntä.

Todellinen uhka on se, ketkä ovat Suomen yhteistyökumppaneita. Todellinen naiivius näkyy siinä, että jotkut ajattelevat Yhdysvaltojen ja niin sanotun Israelin olevan turvallisia, vahvoja ja luotettavia yhteistyökumppaneita.

Israelissa vallitsee yhteiskunta, jossa kaikki on alistettu sotilaalliselle logiikalle jo vuosikymmeniä. Miehitys? Turvallisuutta. Siirtokuntien rakentaminen? Turvallisuutta. Gazan saarto? Turvallisuutta. Nälkiinnyttäminen? Turvallisuutta. Kansanmurha? Turvallisuutta.

Kun turvallistaminen on riittävän syvällä, sillä voi oikeuttaa kirjaimellisesti mitä tahansa. Ei ole enää rajaa, jonka ylittäminen vaatisi selityksiä, koska selitys on jo valmiina, ja joka tilanteessa se on turvallisuus. Eikä ole mitään eettisiä rajoja.

Israel on tästä ääriesimerkki, mutta se on myös peili, johon meidän täytyy katsoa, koska kehityskulku alkaa aina pienemmistä askelista.

Suomessa puolustusbudjetti kasvaa, koska se on ”välttämätöntä”. Samaan aikaan sosiaaliturvasta leikataan, terveydenhuollosta säästetään, koulutuksesta tingitään. Sama turvallistamisen logiikka leviää kaikkialle muuallekin; maahanmuuttajat ovat turvallisuuskysymys, köyhyys on yksilön ongelma, eriarvoisuuteen vastataan valvonnalla eikä yhdenvertaisuudella. Miten ei nähdä asioiden yhteyttä – jos kansa voi huonosti, niin emme todellakaan ole turvassa. Militarismiin keskittyminen luo todellisia yhteiskunnallisia uhkia.

Kaikki tämä on johtanut konkreettiseen seuraukseen: Suomi tukee välillisesti mutta kiistattomasti kansanmurhaa, ja ihmisten hyvinvointi, oikeudenmukaisuus ja kansainvälinen oikeus ovat muuttuneet toissijaisiksi.

Vaadimme kolmea asiaa.

Ensinnäkin: Loppu asekaupalle Israelin kanssa. Turvallisuus ei todellakaan rakennu kumppanuudesta kansanmurhakoneiston kanssa. Muita kansoja ei voi tuhota oman turvallisuuden nimissä ja odottaa, että maailma muuttuu turvallisemmaksi.

Toiseksi: Läpinäkyvyys. Kun puolustusministeriö lähettää edustajansa israelilaisten asevalmistajien tapaamiseen ja ministeri välttelee vastaamasta kysymyksiin, se ei ole hyväksyttävää. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä heidän nimissään ja rahoillaan tehdään.

Kolmanneksi: Turvallistamisen haastaminen kaikkialla: puolustuspolitiikassa, sosiaalipolitiikassa, kaikkialla, missä ”turvallisuus” toimii tekosyynä ohittaa oikeudenmukaisuus.

Meidän on vastustettava militarismin normalisoinnin koneistoa ja kieltäydyttävä olemasta osa järjestelmiä, jotka ovat luonteeltaan rikollisia. Todellinen turvallisuus rakentuu oikeudenmukaisuudesta, kansainvälisen lain kunnioittamisesta ja yhteiskunnasta, joka pitää huolta ihmisistä ja tunnustaa kaikkien ihmisten oikeuden elää.

Jos olemme hiljaa, se maksaa meille vapautemme.

Emme vaikene ennen kuin Palestiina ja kaikki maailman sorretut kansat ja ihmiset ovat vapaita.

Lina Jarallah, varapuheenjohtaja

Lina Jarallah on suomalais-palestiinalainen aktivisti, joogaopettaja ja äänihoitaja, joka on syvästi huolissaan tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja totuuden puutteesta maailmassa. Nuoresta iästä lähtien miehityksen vaikutuksen näkeminen hänen perheeseensä Itä-Jerusalemissa sekä vierailut muualla Palestiinassa pitkin hänen elämäänsä ovat johtaneet herkkyyteen sorrettujen alkuperäiskansojen kamppailuja kohtaan.