Kymmenet entiset Euroviisu-edustajat vaativat Israelin sulkemista pois kilpailusta

07/05/2025, 09:23

Artists for Palestine UK julkaisi alla olevan tiedotteen 6. toukokuuta 2025

Britannian Mae Muller ja Bianca Nicholas liittyivät Charlie McGettiganin, Salvador Sobralin ja kymmenien muiden entisten Euroviisu-kilpailijoiden vaatimukseen: Euroopan yleisradiounioni (EBU) pitää sulkea Israelin yleisradioyhtiön KAN:n pois suositusta laulukilpailusta.

Yli 70 entistä osallistujaa – säveltäjiä, sanoittajia ja muita luovan alan tekijöitä eri puolilta Eurooppaa – syyttävät KAN:ia siitä, että se on “osallinen Israelin toteuttamaan palestiinalaisten kansanmurhaan Gazassa”.

Kirjeessä, joka julkaistiin ennen Euroviisujen 17. toukokuuta järjestettävää finaalia, taiteilijat sanovat: ”EBU normalisoi ja valkopesee Israelin rikoksia päästämällä Israelin valtiollisen edustuksen esille.”

Kirjeen julkaisun aikoihin Islannin yleisradioyhtiö liittyi Slovenian ja Espanjan rinnalle vastustamaan Israelin osallistumista Euroviisuihin.

”Uskon, että Israelin hallitus on aiheuttanut ja aiheuttaa yhä palestiinalaisten kansanmurhaa. Tästä syystä Israelin ei tulisi saada osallistua tämän vuoden Euroviisuihin,” sanoi Charlie McGettigan, joka voitti kilpailun Irlannin edustajana vuonna 1994.

Kirjeessä todetaan, että päätös sallia KANin osallistuminen ja antaa Israelin delegaatiolle “täysi rankaisemattomuus samalla, kun muita artisteja rajoitettiin”, teki vuoden 2024 kilpailusta “poliittisimman ja epämiellyttävimmän koko tapahtuman historiassa”. Tuloksena oli “katastrofi”, kirjeessä sanotaan.

Allekirjoittajiin kuuluu myös norjalainen yhtye Gåte, jonka jäseniä Israelin yleisradioyhtiö pilkkasi vuonna 2024 nimittelemällä heitä “Amalekin pojiksi ja tyttäriksi” – tämä on viittaus Raamatun kohtaan, jota Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu käytti televisioidussa puheessaan palestiinalaisten tuhoamisen oikeuttamiseksi Gazassa.

”Me olimme siellä. Näimme, mitä tapahtui. Puhuimme asiasta EBU:lle,” Gåte kertoi.

Kirje syyttää EBUa kaksinaismoralismista Israelin kohdalla. Siinä viitataan päätökseen vuonna 2022 sulkea Venäjän yleisradioyhtiö kilpailusta. Tämän EBU perusteli tapahtuman sääntöihin ja yleisradiounionin arvoihin vedoten.

”Ei voi olla yhtä sääntöä Venäjälle ja täysin eri sääntöä Israelille. Jos pommitat, olet ulkona,” sanoi Thea Garrett, joka edusti Maltaa vuonna 2010.

Allekirjoittajat ilmoittavat, etteivät he “salli musiikkia käytettävän rikosten valkopesuun ja ihmisyyttä vastaan”, ja kehottavat EBUa ”toimimaan nyt, jotta se estäisi kilpailun uskottavuuden heikentymisen entisestään sekä häiriöt”.

Israelilainen yleisradioyhtiö esitti toistuvasti loukkaavia ja halventavia kommentteja muiden maiden osallistujista vuoden 2024 suorassa lähetyksessä.

KAN:n toimittaja Eran Cicurel on myöntänyt, että Euroviisut ”eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkkä musiikkitapahtuma; ne ovat kriittinen areena Israelin vaikuttamistyölle”.

Viime viikolla Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa käynnisti käsittelyn liittyen Israelin velvollisuuksiin Yhdistyneille Kansakunnille Palestiinalaisalueiden miehityksen osalta, joka on kansainvälisen oikeuden mukaan laiton.

Sumud keräsi Suomea edustaneiden entisten osallistujien nimiä kirjeeseen. Olemme kääntäneet tiedotteen suomeksi. 

Kirjeen on allekirjoittanut seuraavat Suomesta Euroviisuihin osallistuneet henkilöt: Anita Välimaa (taustalaulaja), Jukka Välimaa (lauluntekijä), Kaija Kärkinen (artisti), Kati Bergman (taustalaulaja), Linda Ilves (taustalaulaja), Samuli Kosminen (artisti), Samuli Laine (lavastus), Outi Popp (Euroviisujen selostaja radiossa), Sanna Kojo (Euroviisujen selostaja radiossa ja TV:ssä), Timo Kiiskinen (lauluntekijä). 

EBUlle lähetetty kirje suomennettuna (alkuperäinen kirje on julkaistu Artists for Palestine UK:n verkkosivuilla):

Me allekirjoittaneet, aikaisempien vuosien Euroviisuihin osallistuneet, vetoamme kaikkiin Euroopan yleisradiounionin jäseniin, jotta he vaatisivat Israelin yleisradioyhtiön (KAN) sulkemista pois Euroviisujen laulukilpailusta. KAN on osallinen Israelin suorittamaan kansanmurhaan Gazassa, vuosikymmeniä jatkuneeseen apartheid-hallintoon sekä sotilaalliseen miehitykseen, joka kohdistuu kaikkiin palestiinalaisiin.

Me uskomme musiikin kokoavaan voimaan ja siksi emme salli, että musiikkia käytetään ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten kaunistelemiseen. Olimme viime vuonna järkyttyneitä siitä, että EBU antoi Israelin osallistua Euroviisuihin, vaikka Israel jatkoi kansanmurhan toteuttamista Gazassa livenä aivan silmiemme edessä. Seuraukset ovat kammottavat.

EBU ei huomioinut laajaa kritiikkiä eikä kyseenalaistanut omia virheitään vaan päinvastoin tuki Israelia yhä voimakkaammin – Israelin delegaatiolle annettiin täysi koskemattomuus, kun taas muiden maiden muusikoiden ja delegaatioiden toimia rajoitettiin. Tästä syystä vuoden 2024 Euroviisuista tuli historian kaikkein politisoitunein, kaoottisin ja epämiellyttävin.

Vaikeneminen ei ole mikään vaihtoehto. Kun autoritääriset liikkeet ja äärioikeisto ovat vahvistumassa ympäri maapalloa, meidän velvollisuutemme korottaa ääntämme on aina vain tärkeämpää. Siksi olemme yhdessä todenneet, että EBU:n osallisuus Israelin tekemään kansanmurhaan pitää loppua.

Tarjoamalla Israelin valtiolle mahdollisuuden esiintyä Euroviisuissa EBU normalisoi ja kaunistelee Israelin tekemiä rikoksia. EBU on jo aiemmin osoittanut, että se kykenee ottamaan kantaa, kun Venäjä suljettiin Euroviisuista vuonna 2022. Emme hyväksy tätä kaksoisstandardia Israelin suhteen.

Me tuemme tämän vuoden Euroviisuihin osallistujia ja tuomitsemme EBU:n toistuvan vastuunpakoilun.

Me laulajat, lauluntekijät, muusikot ja muut, joilla on ollut kunnia osallistua Euroviisuihin, vetoamme, että EBU ja sen kansalliset jäsenjärjestöt toimivat nyt ja estävät Euroviisujen hajaannuksen ja kilpailun arvon häpäisemisen: Israel pitää sulkea ulos Euroviisuista.

Stay Informed

Sign up for our newsletter to receive updates and alerts.

Pieni hetki...

Thank you for sign up!