Jo 100 suomalaista yritystä ja yhteisöä on sitoutunut boikotoimaan Israelia
22/01/2025, 11:23100 suomalaista yritystä ja yhteisöä on julistanut itsensä Apartheidista vapaaksi alueeksi. Apartheidista vapaat alueet osallistuvat boikotteihin, joiden tavoitteena on painostaa Israel noudattamaan kansainvälistä lakia ja kunnioittamaan palestiinalaisten ihmisoikeuksia.
Palestiinalaisten johtaman BDS-liikkeen tavoitteena on rauhanomaisin keinoin katkaista taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen tuki Israelin apartheid-hallitukselta, jotta Israel alkaisi noudattaa kansainvälistä lakia, lopettaisi apartheidin ja antaisi kodeistaan pois ajettujen palestiinalaisten palata.
Toukokuussa Suomeen rantautunut kampanja kannustaa yritykset ja yhteisöt mukaan boikotoimaan. Jo 100 paikkaa 16 eri paikkakunnalla ovat julistautuneet Apartheidista vapaiksi alueiksi. Tilojen joukossa on ravintoloita, teattereita, yhdistyksiä, tatuointiliikkeitä ja jopa tilitoimisto.
“Yritykset ja yhteisöt ovat lähteneet innokkaasti mukaan kampanjaan. Monet ovat olleet valmiita tekemään muutoksia omaan toimintaansa, jotta ne eivät tue Israelin ihmisoikeusrikoksia”, kampanjatiimissä mukana oleva Salla Korhonen kertoo.
Apartheidista vapaat alueet tunnistaa tilassa olevasta tarrasta, jota koristaa palestiinalainen unikko.
Julistautumalla Apartheidista vapaaksi alueeksi yritykset ja yhteisöt sitoutuvat kansainvälisen BDS-liikkeen kohdennettuihin boikotteihin. Boikottilistalla on Israelista tulevien tuotteiden lisäksi muun muassa HP, Siemens ja kuljetuspalvelu Wolt. Kaikilla listalla olevilla yrityksillä on selkeä yhteys Israelin laittomiin siirtokuntiin tai Israelin toteuttamaan apartheidiin ja palestiinalaisiin kohdistuviin muihin ihmisoikeusloukkauksiin.
Yksi Apartheidista vapaa alue on Suomen valokuvataiteen museo. Museonjohtaja Anna-Kaisa Rastenberger kertoo osallistumisen olleen helppo valinta:
“Ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat tärkeitä arvoja Suomen valokuvataiteen museossa, ja ne näkyvät meillä niin näyttelysisällöissä kuin muussakin toiminnassa. Kohdennettuihin boikotteihin osallistuminen on konkreettinen tapa vaikuttaa ja samalla myös keino viestiä sitoutumisestamme palestiinalaisten ihmisoikeuksien edistämiseen.”
Suomen valokuvataiteen museolla on kaksi toimipaikkaa, joista molemmista löytyy tarra, joka kertoo tilojen olevan Apartheidista vapaa alue.
“Museollamme on käytössä turvallisempien tilojen periaatteet ja Apartheidista vapaaksi alueeksi julistautuminen on linjassa näiden tavoitteiden kanssa: haluamme, että kaikki kokevat museovierailun turvalliseksi.”
Myös ohjelmatoimisto House of Waraabesta löytyy tarra, joka kertoo tilan olevan Apartheidista vapaa alue.
“Haluamme toiminnallamme edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta”, toimitusjohtajan sijainen Aicha Manai kertoo. “Apartheidista vapaa alue -kampanjaan osallistuminen oli meille selvä valinta. House of Waraaben tiloissa oleva Apartheidista vapaa alue -tarra on pieni keino näyttää solidaarisuutta. Sitoutuminen näkyy myös arjen tekemisessä esimerkiksi niin, että hankinnat viedään ensin BDS-seulan läpi.”