
Fredrikan rauhanklubi: Suomen ja Israelin asekauppa
Fredrikan Rauhanklubilla 4.12. Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen väitöskirjatutkija Kari Paasonen alustaa kertomalla Suomen ja Israelin asekaupan historiasta, Israelista tehdyistä asehankinnoista, Suomen aseviennistä Israeliin sekä aiheen ympärillä käydystä keskustelusta. Tapahtuman järjestävät Aseistakieltäytyjäliitto, Sadankomitea, Suomen Rauhanpuolustajat Rauhankahvila Fredrikassa Helsingissä klo 18-20.
Suomi on tehnyt merkittäviä asehankintoja Israelista. Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin SIPRIn mukaan Israel on ollut viime vuosina jopa Suomen merkittävin raskaan sotilaskaluston hankintamaa. Hankintoja on puolustettu tuotteiden korkealla laadulla ja kilpailukykyisellä hinnalla. Kritiikkiä on herättänyt Suomelle syntynyt sotilaallinen riippuvuus Israelista ja ennen kaikkea hankintojen moraali. Viennin osalta otsikoihin ovat nousseet Israelin Gazassa käyttämien F-35-hävittäjien osat, joiden viemistä Israeliin myös Suomi joutuu jatkossa pohtimaan.
Keskustelua Suomen ja Israelin asekauppa on herättänyt aina, mutta keskustelu on noussut toiselle tasolle Israelin Gazaan lokakuussa 2023 aloittaman hyökkäyksen myötä. Kriittisiä ääniä Israelin asekauppaa kohtaan on kuultu laajalti ja pääministeri Orpokin on todennut, että hankinnat Israelista olisi parempi lopettaa.
Kari Paasonen on kirjoittanut vuonna 2022 julkaistun selvityksen Suomen ja Israelin asekaupasta.
Fredrikan Rauhanklubi on rauhanpoliittisiin aiheisiin pureutuva keskustelusarja, jota Fredrikan aktiivit järjestävät yhdessä rauhanjärjestöjen kanssa. Noin kahdesti kuussa Helsingin Rauhasemalla järjestettävillä klubeilla kuullaan alustuksia, jotka voivat olla esimerkiksi esitelmiä, paneelikeskusteluja tai elokuvanäytöksiä. Alustusta seuraa kaikille avoin yleisökeskustelu. Alustukset voidaan tallentaa, mutta niitä seuraavaa keskustelua ei tallenneta.
