Palestiina/Israel ja maailmanlaajuinen vastuu

Kansainvälisen oikeuden toteutuminen alkaa myös Suomesta

21. marraskuuta 2024 järjestettiin webinaari, jonka aiheena oli  globaali vastuunkanto Israel/Palestiinassa. Tilaisuuden järjestivät Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ja 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus -verkosto. YK:n palestiinalaisalueiden erityisraportoija Francesca Albanese alleviivasi puheenvuorossaan myös Suomen vastuuta Israelin toteuttaman kansanmurhan ehkäisemisessä ja laittoman miehityksen lopettamisessa: suhteet Israeliin eivät voi säilyä entisellään ja asekauppa on lopetettava. Viestintäasiantuntija, gazalainen Tamam Abusalama puolestaan painotti erityisesti kansalaisyhteiskunnan ja kansainvälisen yhteisön roolia Palestiinan tukijana. Amnestyn tutkija Budour Hassan kuvasi Israelin harjoittaman miehityksen ja apartheidin sukupuolittuneita vaikutuksia.

Historiallinen tausta

YK:n palestiinalaisalueiden erityisraportoija Francesca Albanese aloitti puheenvuoronsa muistuttamalla Israel/Palestiinan kontekstista ja historiasta, jossa kansainvälisen oikeuden rikkomukset ovat olleet läsnä jo alusta saakka. Vuonna 1948 Israel perustettiin palestiinalaisten maille, ja 750 000 palestiinalaista häädettiin kodeistaan. Tapahtumia kutsutaan arabian termillä nakba, katastrofi. “Nakban kieltäminen on kuin kieltäisi holokaustin”, Albanese muistutti. Ihmisten pakkosiirrot, paluuoikeuden estäminen ja kompensaatioiden puuttuminen ovat kaikki kansainvälisen oikeuden rikkomuksia.

Vuonna 1967 Israel miehitti Gazan ja Länsirannan, mukaan lukien itä-Jerusalemin, ja alkoi siirtää kansalaisiaan näille alueille oikeuden vastaisesti. Albanese huomautti, että miehityksen varjolla Israel on laajentanut valvontaansa ja alistanut palestiinalaiset sotilashallinnon alle. Siviilejä tuomitaan sotilastuomioistuimessa ja nuorimmat syytetyt palestiinalaiset ovat vain 12-vuotiaita lapsia. Siirtokunnat ja niiden asuttaminen ovat jo itsessään sotarikoksia, ja palestiinalaisten kotien tuhoaminen, pakkosiirrot ja kollektiiviset rangaistukset ovat jatkuneet tähän päivään asti. Albanesen mukaan historian tarkastelu osoittaakin, että Israelin vuonna 2023 kiihtynyt väkivalta ei ole uusi ilmiö, vaan se on ollut aina läsnä palestiinalaisille.

Albanesen mukaan tilanne on nähtävä osana laajempaa kolonialismin historiaa. Eurooppalaiset valtiot ovat vuosisatojen ajan alistaneet alkuperäiskansoja, ryöstäneet maita ja toteuttaneet kansanmurhia. Asuttajakolonialismi ei ole historiaa, vaan tänäkin päivänä kansat taistelevat itsemääräämisoikeuden puolesta. Palestiina voikin Albanesen mielestä toimia alkupisteenä reflektiolle, joka kohdistuu laajempiin rakenteellisiin ongelmiin, länsimaiseen ylivaltaan ja globaaleihin oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Oikeuskamppailut ovat linkittyneet toisiinsa ja täten myös vaativat yhdessä toimimista.

Gazassa kasvanut viestintäasiantuntija Tamam Abusalama kertoi Palestiinan kansalaisyhteiskunnan olleen aktiivinen ja ottaneen vahvaa roolia miehityksen alusta asti. Vastarintaan ovat osallistuneet nuorisoliikkeet, ammattiliitot, pakolaisverkostot ja lukuisat muut tahot. Kansalaisyhteiskunta on rakentunut itsenäisesti ensimmäisen intifadan aikana ja järjestyi miehityksen vastarinnaksi kollektiivisen toiminnan seurauksena. Palestiinalaisten kohtaama väkivalta, nöyryytys ja kidutus olivat vastarinnan ajureita. Abuslama summaa Palestiinan kansalaisyhteiskunnan  hyödyntäneen lukuisia vastarinnan muotoja, aseellisesta vastarinnasta yhteisöjen rakentamiseen, väkivallattomaan vastarintaan, apartheidin vastaisiin mielenosoituksiin ja rauhanneuvotteluihin.

Suomen ja kansainvälisen yhteisön vastuu

Albanese painotti, että Suomen ja muiden valtioiden on arvioitava kriittisesti omaa rooliaan Palestiinan tilanteessa. Hän korosti, ettei Suomen suhteita Israeliin voida pitää ennallaan, kun Israel syyllistyy jatkuvasti kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Israel ei ole noudattanut Kansainvälisen tuomioistuimen määräyksiä Gazan sotatoimien lopettamiseksi. Tuomioistuin on myös linjannut Israelin miehityksen laittomaksi ja vaatinut Israelia vetäytymään palestiinalaisalueilta. Suomen tulisi Albanesen mukaan lopettaa kaikki asekauppa Israelin kanssa, selvitettävä taloudelliset, diplomaattiset ja akateemiset siteet Israeliin ja katkaistava ne, sekä tarjottava kansalaisille täysi avoimuus suhteista, joita Suomella on Israelin kanssa kaupan, teknologian ja aseviennin aloilla.

Sumud onkin jättänyt kantelun oikeuskanslerille Suomen asekaupasta Israelin kanssa. Albanese huomautti, että kansainvälisen oikeuden velvoitteiden mukaan Suomen olisi tullut keskeyttää asekauppa heti Kansainvälisen tuomioistuimen neuvoa-antavan mielipiteen jälkeen.

Abusalaman mukaan kansainvälisen yhteisön rooli ihmisoikeuksien suojelijana tulisi muuttaa toiminnaksi. Kansainvälisen yhteisön tulisi vastata palestiinalaisten poliittisiin toiveisiin ja vaatimuksiin sekä toimia vapautusliikkeen tukipilarina. Kansainvälisen yhteisön rooli korostuu etenkin nyt, kun kansainväliset oikeusmekanismit ovat toistaiseksi epäonnistuneet sotarikollisten asettamisessa vastuuseen. Samalla sen tulisi ymmärtää Palestiinan kamppailun yhteys muuhun epäoikeudenmukaisuuteen maailmassa, kuten rasismiin, syrjintään, ympäristö- ja ilmastoepäoikeudenmukaisuuteen, queer-oikeuksiin, sukupuolikysymyksiin – ja moneen muuhun. Kansainvälisen yhteisön tulisikin Abusalaman mukaan levittää tietoisuutta Palestiinan intersektionaalisesta luonteesta ja siitä, että aiheessa on pohjimmiltaan kyse inhimillisyydestä.

Abusalama painottaa, että Palestiinalla on oikeus itsemääräämiseen sekä miehityksestä vapautumiseen kansainvälisen oikeuden mukaisesti Vaikka palestiinalaiset haluavat suvereenin valtion, ovat vaatimukset syvällisempiä. Palestiinalaiset haluavat vapautuksen kaikille, “liberation for all”. Kansainvälisen yhteisön ja kansalaisyhteiskunnan tärkeänä tehtävä olisikin kutsua valtiot ja yritykset mukaan boikottiliikkeeseen. Epäonnistuminen tässä johtaa Abusalaman mukaan sionismin ja asuttajakolonialismin vahvistumiseen. Samalla se tarkoittaa etnisen puhdistuksen, pakkosiirtojen, kansanmurhan, nälkiinnyttämisen sekä kolonialistisen väkivallan jatkumista. Turhautuminen, epätoivo ja viha voivat johtaa siihen, että palestiinalaiset ovat pakotettuja käyttämään vastarinnan uudenlaisia muotoja. 

Erilaiset kehitysapuhankkeet alueella eivät ole estäneet väkivaltaa tai resurssien riistämistä Palestiinassa. Abusalaman mukaan palestiinalaiset ovat kyllästyneitä kehitysavun lähestymistapaan, sillä se ei riitä: tarvitaan muunlaisia välineitä, kuten BDS-liikettä ja boikotointia, oikeudenmukaisuuden ja vapautumisen saavuttamiseen.  Abusalama toivoo ennen kaikkea, että ihmiset toimisivat. Pelkät puheet ja keskustelut eivät riitä. 

Naisten asema miehityksen ja sodan keskellä

Webinaarissa käsiteltiin myös Israelin harjoittaman miehityksen ja apartheidin sukupuolittuneita vaikutuksia. Amnestyn tutkija Budour Hassan avasi miehityksen vaikutuksia naisten arkeen ja perheiden intimiteettiin. Palestiina on jaettu erilaisiin alueisiin, jotka Israel on eristänyt toisistaan ja liikkumista alueiden välillä rajoitetaan joko osittain tai kokonaan. Tämä vaikuttaa naisten kohdalla esimerkiksi siihen, mihin he voivat perustaa perheen: naimisiinmeno saattaa merkitä luopumista oman alueen henkilökortista ja sen tarjoamasta turvasta tai palveluista. Israelin harjoittama palestiinalaisten kotien tuhoaminen rangaistuskeinona myös rikkoo naisten ja perheiden yksityisyyttä ja erityisesti lasten turvan tunnetta. 

Hassan muistuttaa, että Gazassa naisilla ja kaikilla sen asukkailla on tällä hetkellä ennennäkemättömän hirveät olosuhteet. Israelin hyökkäyksen aiheuttama alueen sisäinen pakolaisuus on epäinhimillisellä tasolla: 90 % gazalaisista on joutunut pakolaisiksi vähintään kerran sodan aikana, suurin osa useaan kertaan. Pakolaisleireillä naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa eikä heillä ole usein minkäänlaista yksityisyyttä. Monet tytöt ovat kokeneet ensimmäiset kuukautisensa teltassa, eikä alueilla ole kunnollisia terveyspalveluita. Raskaana olevat ja vastasynnyttäneet naiset sekä heidän lapsensa kokevat erityisen suuria riskejä sairaaloihin kohdistuvien pommitusten ja niiden ylikuormituksen vuoksi ja vauvojen ja äitien aliravitsemus on yleistä. Hassan pohti puheenvuorossaan myös Gazan kansanmurhan ylisukupolvisia vaikutuksia. Miltä tuntuu kasvaa ilman omaa tyttöyttä tai elämän perusedellytyksiä? Tällä hetkellä ei pystytä edes hahmottamaan, miten kauaskantoisia vaikutuksia näillä kokemuksilla on nykyisille ja tuleville sukupolville, mutta varmaa on, että mitä kauemmin kansanmurha jatkuu, sitä vaikeampaa jälleenrakennus tulee olemaan.

Albanese painotti, että vaikka naiset kärsivät erityisen paljon sodan ja siirtokuntapolitiikan seurauksista, on heillä samalla keskeinen rooli palestiinalaisten vapaustaistelussa. Kansainvälisen yhteisön tulisi tukea palestiinalaisten oikeutta vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen ilman valkoisen pelastajan asennetta. Hän muistutti, että Palestiinassa on vahva feministinen perinne, ja naiset ovat keskeisiä toimijoita sekä paikallisessa että kansainvälisessä vastarinnassa. Kaikki puhujat korostivat, että suurin palestiinalaisnaisiin kohdistuva uhka on Israelin miehitys ja sotatoimet, ja tämä tulisi huomioida paremmin myös kansallisessa Naiset, rauha ja turvallisuus -ohjelmassa lähisuhdeväkivallan ja muiden haasteiden ohella. He korostivat myös, että kansainvälisen yhteisön tuki palestiinalaisille feministisille ja gender -liikkeille ei voi olla ehdollista – tällä hetkellä monet rahoittajat ovat vetäneet tukensa järjestöiltä Gazan tilanteeseen vedoten.

Hassan korosti myös, että miehityksellä ja sodalla on vaikutuksia kaikkiin sukupuoliin. Konfliktiolosuhteiden vuoksi palestiinalaiset miehet saattavat joutua luopumaan hellyydestään ja heistä puhuttaessa langetaan usein ruskeita ja arabitaustaisia miehiä koskeviin rasistisiin ja typistäviin stereotypioihin. Miehet nähdään ensisijaisesti taistelijoina tai heidät leimataan terroristeiksi, jolloin heidän omat, miehityksestä ja sodasta koituvat inhimilliset kärsimyksensä jäävät huomiotta. Palestiinalaiset miehet ovat yhtä lailla sodan uhreja ja kärsijöitä – he ovat isiä, poikia ja puolisoita, jotka ovat joutuneet hautaamaan perheensä, tai työntekijöitä, jotka kaivavat uhreja pommitetuista rakennuksista.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen päätös

Webinaaripäivänä 21. marraskuuta Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi merkittävän päätöksen, joka vahvisti pidätysmääräykset Israelin pääministeri Benjamin Netanyahulle ja puolustusministeri Yoav Gallantille. Päätöksen mukaan jäsenvaltioiden on pidätettävä heidät, mikäli he astuvat kyseisten valtioiden alueelle. Albanese huomautti, että tämä symboloi kansainvälisen oikeuden mekanismien liikkeelle lähtöä, vaikka toimet ovat viivästyneet ja Israelin rikokset jatkuvat.

Toimenpidesuositukset

Albanese esitti konkreettisia keinoja, joilla Suomen ja kansainvälisen yhteisön tulisi toimia:

• Taloudelliset ja sotilaalliset suhteet Israeliin on katkaistava: asekaupan on loputtava ja yliopistojen yhteistyö jäädytettävä. On tutkittava, ovatko suomalaiset toimijat, kuten yritykset ja sijoittajat, tukeneet miehitystä.
• Kansalaisyhteiskunnan eri toimijoiden on liittouduttava yhteiseen solidaarisuustyöhön ja tuettava BDS-liikkeen boikottikampanjaa.
• Koulutusta ja tietoisuutta on lisättävä. Mediassa esiintyvä, palestiinalaisia epäinhimillistävä narratiivi ja valheelliset syytökset on korjattava: Israelin kritisoiminen ei ole antisemitismiä.

YK:n asiantuntijoiden lista kaikista toimenpidesuosituksista löytyy täältä.

Webinaarin tallenne on katsottavissa Sumudin Youtube-kanavalla.

Webinaarin tiivistelmän koostivat Suvi Autiosaari ja Ansa Kilpeläinen Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus  -verkostosta, sekä Ida-Emilia Reini Sumudista.